Asiakastarina: Nordic Plug – Ulkomainonta vahvistaa kasvuyrityksen brändiä ja tavoittaa sähköautoilijat juuri oikealla hetkellä

Nordic Plug on vuonna 2021 perustettu sähköautojen kotilatausratkaisuihin erikoistunut asiantuntijayritys ja verkkokauppa. Nordic Plugin päätuotteita ovat kotiin asennettavat latausasemat avaimet käteen -periaatteella, sekä laitejakelu koko Suomen alueelle. Yrityksen kasvu on ollut vauhdikasta ja liikevaihto nousi vuonna 2025 jo 2,4 miljoonaan euroon.
Nopean kasvun myötä brändin tunnettuuden vahvistaminen on noussut keskeiseksi markkinointitavoitteeksi. Digitaalinen markkinointi Google- ja Meta-kanavissa muodostaa Nordic Plugin näkyvyyden ytimen, mutta kokonaisuutta tuetaan aktiivisesti myös vaikuttajamarkkinoinnilla, messuosallistumisilla, sekä perinteisillä markkinointikeinoilla. Tässä kokonaisuudessa ulkomainonta on saanut merkittävän roolin – erityisesti toiston, näkyvyyden ja brändimielikuvan rakentajana.

Tavoitteena ”top-of-mind” -asema kotilatausmarkkinassa
Nordic Plugin asiakaskunta koostuu ennen kaikkea pientaloissa asuvista sähköautoilijoista ja sellaisiksi aikovista. Lisäksi yritys palvelee kasvavissa määrin yritysasiakkaita sekä jälleenmyyjiä.Ulkomainonnan avulla Nordic Plug pyrkii varmistamaan, että brändi nousee ensimmäisenä mieleen, kun kotilatausratkaisuja ryhdytään suunnittelemaan.
“Alamme on suhteellisen uusi ja markkina hakee vielä muotoaan. Ulkomainonta auttaa meitä rakentamaan ” top-of-mind” -asemaa ja vahvistamaan digitaalisten viestiemme vaikutusta fyysisessä ympäristössä.” – Juha Kummunmäki, Nordic Plug
Ulkomainontaa hyödynnetään sekä jatkuvassa brändin rakentamisessa, että taktisesti esimerkiksi paikallisten kampanjoiden, tai vaikkapa messunäkyvyyden tukena.

Medialiiga kumppanina: ketteryyttä, kommunikointia ja oikeat sijainnit
Nordic Plugin mukaan yhteistyö Medialiigan kanssa on ollut erityisen sujuvaa. Medialiigan vahvuudet tulivat esiin heti suunnitteluvaiheessa. Kampanjoille kartoitettiin ketterästi yhdessä ne sijainnit, joissa Nordic Plugin viestit tavoittavat sähköautoilijat kaikkein tehokkaimmin.
“Medialiiga ei pelkästään myy mainospaikkoja, vaan kuuntelee aidosti tarpeitamme. Yhdessä löydämme ne parhaat ratkaisut, jotka tukevat liiketoimintamme tavoitteita.”
Medialiigan ketterä toimintatapa ja nopea reagointi ovat osoittautuneet arvokkaiksi erityisesti kampanjaviestien päivityksissä ja lyhyissä täsmäkampanjoissa:
“Jos haluamme vaihtaa viestin nopeasti tai ajaa lyhyen paikalliskampanjan tietyllä näytöllä, se onnistuu ilman mutkia. Medialiigan ketteryys on meille iso etu ja Oskari Heikkilä yhteyshenkilönä ansaitsee erityiskiitokset.”
Myös kustannustehokkuus on ollut olennainen osa yhteistyön arvoa. Kilpailukykyinen hinnoittelu tekee Medialiigan ulkomainonnasta järkevän ja helposti perusteltavan investoinnin myös kasvuvaiheessa olevalle yritykselle.
Tutustu Nordic Plugin toimintaan täällä.
Mikäli ulkomainonta on ajankohtaista, otathan yhteyttä täältä tai alta.