Asiakastarina: K-Citymarket Salo – Ulkomainonta osana aktiivista paikallismarkkinointia

K-Citymarket Salo tunnetaan laajasta elintarvikevalikoimastaan, paikallisesta palvelusta sekä aktiivisesta tavastaan kehittää jatkuvasti kaupan toimintaa. Asiakkaita tavoitetaan monipuolisesti useissa eri kanavissa ja ulkomainonta toimii tärkeänä osana markkinointikokonaisuutta tukemalla kampanjoiden näkyvyyttä ja muistettavuutta Salon alueella.

Kaupan yksi viimeisimmistä merkittävimmistä kehityshankkeista on ollut karkkiosaston kokonaisvaltainen uudistaminen. Kauppias Eemeli Aaltosen mukaan tavoitteena oli luoda entistä houkuttelevampi ja elämyksellisempi kokonaisuus, joka palvelee kaikenikäisiä asiakkaita. Karkit ovat tuoteryhmä, joka säilyttää aina vetovoimansa, minkä vuoksi sekä valikoimaan, että esillepanoon haluttiin panostaa aiempaa vahvemmin.

Monikanavaista markkinointia asiakkaiden tavoittamiseen

K-Citymarket Salo hyödyntää markkinoinnissaan monipuolisesti eri kanavia tavoittaakseen asiakkaat mahdollisimman kattavasti. Käytössä ovat muun muassa printtimainonta, sosiaalinen media, K-Ruoka-sovellus sekä digitaalinen ulkomainonta. Eri kanavat täydentävät toinen toisiaan ja mahdollistavat ajankohtaisten kampanjoiden, palveluiden sekä kaupan vahvuuksien viestimisen eri kohderyhmille.

Digitaalinen ulkomainonta on kauppias Aaltosen mukaan tärkeä osa kaupan markkinointikokonaisuutta. Ulkomainonnalla nostetaan esiin muun muassa laajaa karkkivalikoimaa, ajankohtaisia kampanjoita sekä kaupan erinomaisia aukioloaikoja. Karkkiosaston uudistuksen valmistuttua myös siitä viestittiin näkyvästi ulkomainonnan avulla. Ulkomainonnan avulla kaupan uudistus saatiin lähelle asiakkaiden arkea heidän päivittäisten kulkureittien varrelle, mikä auttoi vahvistamaan uudistuksen tunnettuutta ja pitämään sen asiakkaiden mielissä myös varsinaisten kauppakäyntien välillä.  

Pitkäjänteinen näkyvyys tukee kaupan arkea

K-Citymarket Salossa markkinointia tehdään aktiivisesti ympäri vuoden ja ulkomainonta toimii luontevana osana kokonaisuutta. Paikallisessa vähittäiskaupassa jatkuva näkyvyys on tärkeää, sillä asiakkaiden valintoihin vaikutetaan usein pitkällä aikavälillä eikä ainoastaan yksittäisten kampanjoiden aikana. Näkyvyys asiakkaiden päivittäisten liikkumisreittien varrella auttaa vahvistamaan kaupan asemaa alueella, sekä tukee muuta markkinointia tehokkaasti.

Ulkomainonnan vahvuus on sen kyvyssä tavoittaa ihmiset heidän arkiympäristöissään. Toistuva näkyvyys rakentaa tunnettuutta, vahvistaa mielikuvia ja auttaa pitämään kaupan ajankohtaiset tarjoukset, palvelut ja erityisesti vahvuudet asiakkaiden mielissä juuri silloin, kun tuleviin ostoksiin liittyviä päätöksiä tehdään.

Yhteistyö Medialiigan kanssa

Kauppias Eemeli Aaltosen mukaan yhteistyö Medialiigan kanssa on ollut sujuvaa ja pitkäjänteistä. ”Yhteistyö kanssanne on sujunut moitteetta, ja olen todella tyytyväinen yhteistyöhön ja tapaanne toimia.” Yhteistyössä on korostunut erityisesti mutkaton yhteydenpito sekä kyky toteuttaa kampanjoita joustavasti ajankohtaisten tarpeiden mukaisesti.

Tutustu K-Citymarket Salon toimintaan täällä.

Haluatko kuulla mitä uusia ulottuvuuksia ulkomainonta toisi teidän mainontaanne? Otathan yhteyttä, asiantuntijamme kertovat mielellään aiheesta.