Lokakuun ulkomainostaja: Svarte Rudolf & M/S Rudolfina

Lokakuun ulkomainostaja tai oikeastaan ulkomainostajat löytyvät vesiltä. Esittelyssä on Ravintolalaiva Svarte Rudolf sekä Saaristolaiva M/S Rudolfina, joita molempia luotsaa pitkän linjan yrittäjä Ari Vienonen.

Sekä Ravintolalaiva Svarte Rudolf että Saaristolaiva M/S Rudolfina, tuttavallisemmin Svarte ja Rudolfina, ovat olleet tuttu näky mediatauluissamme jo viiden vuoden ajan. Kyseessä onkin yksi pitkäaikaisimmista meillä säännöllisesti näkyvistä yrityksistä. Näkyvyysalueena on ollut pääasiassa Turun talousalue, mutta Rudolfinan saaristoristeilyjä on markkinoitu myös esimerkiksi Tampereen ja Hyvinkään mediatauluissamme.

Mainonta on ollut pääosin taktista mainontaa ja painottunut potentiaalisen ostohetken ajankohtaan, kuten esimerkiksi ravintolatarjouksen mainostaminen viikonloppuaikaan. Molemmat laivat ovat turkulaisille pitkälti tuttuja, joten laivojen brändiä on voitu palautella kuluttajien mieliin osana taktista mainontaa ja varsinainen brändimainonta on ollut sivuosassa. Myös sesongit kuten joulu ja isänpäivä ovat vahvasti esillä ja näitäkin on usein markkinoitu konkreettisin tarjouksin.

Tutustu Rudolfinan palveluihin täällä
Svarten palvelut löydät puolestaan täällä 

Lisää uutisia